Hamsteri & rehuja

Viikonloppu halloweentouhuineen oli aivan loistava. Väkertelen siitä luultavasti tapani mukaan myöhässä jotain postauksentynkää, kun saan hiukan perattua pelkän lauantain n. 400 otosta... Mutta nyt ihan muuhun!

Lupailin jossain sivulauseessa joskus kertoa valokuvausinnostukseni uudesta noususta. No, mitään varsinaista postausta en sille silti jaksanut pyhittää - en ole mikään ekspertti ja faktatietopainotteinen sössö vain pitkästyttäisi kaikki. Joka tapauksessa pitkän harkinnan jälkeen ostin ylppärilahjarahoilla uuden objektiivin. En viitsinyt sijoittaa summaa aivan hätiköiden, mutta loppujen lopuksi yksi putki tuntui sopivalta tämän hetken tarpeisiin. (Hoh, Pihvi repii tuosta virkkeestä kyllä kaksimielistä huumoria, jos lukee tätä väsyneenä...)

Syyslomalla postiin kolahti pitkän odottelun jälkeen uusi rakkauteni,Canon EF 50mm f/1.4 USM. Ja ei herranjestas! Olen niin myytyä miestä, että pahaa tekee. Vielä tässä harjoitellaan, mutta treenailusössöjenkin jälki miellyttää jo silmääni! Ja ah, miten fiksuja kuvia pimeässäkin kykenee klikkailemaan!

Olen innostunut jälleen kuvaamaan REHUJA! Oikein surettaa, miten kasvusta on nyt kuihtunut ja joudun odottamaan otollisimpia apajia aina kevääseen asti. Ps. Kevät, tule jo...

Otin varmaan objektiivin saapumispäivänä lähemmäs tuhat otosta. Piinasin valmennuspentujankin sen verran, että koko poppoolla taisi mennä hermo. En vain kerta kaikkiaan voinut pitää näppejäni erossa uudesta lelustani! Illemmalla istuskelin höpöttämässä kaverin kanssa ja edelleen sormeni olivat kuin liimattuina kameraan - lukuun ottamatta niitä hetkiä, kun toverini (kiva synonyymi...) napsi vastikään otoksia minusta.

Kuvien värimaailma koostuu pääosin sävyistä, joita inhoan, mutta jokin näiden tunnelmaasa silti kiehtoo,  vaikka itse tietenkin näytän pullaposkihamsterilta...

Joka tapauksessa tämä saa toimia myös aasinsiltana uusien tavaroiden esittelyyn - unohdetaan nyt se fakta, että sana "uusi" ei kyllä ihan pelaa tässä tapauksessa. Rättejä ei ole kuitenkaan blogin puolella vielä nähty; kuvissa näkyvän kukkamekon pelastin taannoin innoissani Spiritstoresta ja karvalakin JC:stä. Molemmat miellyttävät meikäpoikaa tällä hetkellä erittäin paljon, vaikka sesongit niissä menevät hiukan ristiin. Mekkoa voi käyttää myös olkaimellisena ja neuleen/jakun sekä villasukkisten seurana se onnistuu naamioitumaan myös talveen. Helminapit oikein vaativat kaveriksi kaulaan mummon vanhan korun! Miten muuten on mahdollista, että en löydä mistään paria helmikorviksia, vaikka olen niitä aikojen saatossa hamstrannut harvinaisen monta settiä?! (Ignooratkaa oranssi Börssin ranneke, se ei ole mikään tarkoituksellinen asuste...)

Epäkohtelias muumimamma ja muuta informaatiota

Haaste on vissiin kiertänyt jo joka blogin, joten jätän sen suhteen muodollisuudet pois. Kiitos kuitenkin haastajille Emmille, Pandoralle, Janitalle (haastoiko joku muu, jota en enää muista :o?)  ja muutenkin haasteen tekijöille - tykkään ihan hirveästi aina lukea muiden randomfaktoja! Aiempia faktoja voi lukea täältä ja täältä (tosin jälkimmäinen linkki on niin esihistoriallisilta ajoilta, että olen muuttunut aika paljon. Hasssua muistella, miten erilainen tuolloin olinkaan).

1. Minusta siinä, että bussikuskit tervehtivät aina toisiaan kesken ajelemisen, on jotain äärimmäisen liikuttavaa :') Sen sijaan se, että Turun paikallisliikenteen bussit eivät tunnu noudattavan mitään aikataulua ei ole kovin liikuttavaa t. joku, joka jäätyi kalikaksi, kun linja-auto oli 20 minuuttia myöhässä...

2. En ole koskaan edes maistanut tupakkaa! Tällä jaksan lesota hamaan harmauteen asti ja olen siitä oikeasti todella ylpeä! Fakta myös tarjoaa aika varmat pisteet kaikissa "en ole koskaan"-leikeissä, vaikka jotkut eivät millään suostu sitä uskomaan.

3. Vihaan kaikkia juttuja, jotka pitää tehdä tietyllä tavalla! Muistan jo kerhossa epätoivon hetket, kun askarteluissa täytyi noudattaa tiettyä mallia, eikä soveltamiselle annettu laisinkaan varaa. Tähän liittyy inhoni esimerkiksi matematiikkaa kohtaan - miksi pitäisi pysyä tietyissä kaavoissa ja etsiä ennalta määrättyjä ratkaisuja?! Luovuus on enemmän juttuni.

4. Olen kriisissä opiskelujen kanssa! Kirjallisuustieteen kautta äidinkielen opettajaksi-ratkaisu oli alunperinkin vähän hätäsuunnitelma, kun usko omiin taitoihin taidealoilla oli niin alhainen, etten uskaltanut edes yrittää pääsykokeisiin. Tässä syksyn madellessa olen kuitenkin nyt sataprosenttisen hukassa ja kaikki muu kiehtoo. Yhteishaku tulee keväällä olemaan ystävä ja olen nyt vähitellen herätellyt kuvataideharrastusta jälleen henkiin...

 5. Inhoan tositeeveetä ja hömppäkirjoja! En vain pääse niihin millään lailla sisään ja tunnen vain myötähäpeää. Sarjoista ymmärrän sentään jotain, mutta kirjat?! Kaikki, joita olen selaillut ovat olleet niin tylsiä ja vailla mitään ovelia yksityiskohtia. Ehkä hyvä näin, sillä reaktio meikäläistä kohtaan kirjallisuustieteilijöiden keskuudessa varmaan olisi vähän vastaava kuin jos ilmestyisin lauantaiyönä tamperelaisen nakkikiskan jonoon "turkulainen humanisti"-paita päällä...

6. Viimeyönä kiskaisin itseäni kuonoon, leivoin nassuun, vedin  pataan/pannuun/turpaan vai miten se kuuluukaan ilmaista... Niinkin väkivaltaisesti, että nenästä alkoi tippua verta. Selvennän vielä, etten ollut missään yöelämässä seikkailemassa vaan "turvallisesti" omassa pedissä. Ei siitä sen enempää...

 7. Muumimamma on näyttänyt minulle keskisormea!

Löytyykö yhteneväisyyksiä? :) Toivottavasti ei ainakaan seiskan ja kutosen suhteen ...
KUVAT: www.weheartit.com

Violetti yliannostus

Lomaviikko vanhassa kotikaupungissa oli niin täynnä vilinää ja vilskettä, ettei näin jälkikäteen tunnu kovin levänneeltä. Menoa siis todellakin riitti päivästä toiseen, mutta luettavaksi kaavailemani tenttikirjat jäivät täysin ilman kovin kaipaamaansa huomiota. Pitää siis tosissaan leikkiä kunnon opiskelijaa tällä viikolla, kun kalenterissa möllöttää kaksi pelottavaa tenttiä...

Viikon tapahtumista riittää kuvamateriaalia vaikka millä mitalla, mutta siinä saldossa onkin järjetön perkaaminen. Palaillaan rutiiniin siis helpoimmalla tavalla;

Viikonloppuna kylään saapui jo pitkään ikävöimäni lempparimuksu, veljenpoikani Napsu! Oikeastaan pikkuherra ei enää tottele muinaista lempinimeä, jonka pikkuveljeni keksi matkalla katsomaan vastasyntynyttä ensimmäistä kertaa, mutta viljelen sitä edelleen hyvin sinnikkäästi. Perjantaiyöni olin käyttänyt pitkälti ihan muuhun kuin nukkumiseen, joten olin lähinnä fraasisanakirjan kuvaus ilmaisusta "nukkuneen rukous", kun kuusivuotias tuli repimään tätinsä hereille. Olin hölmönä luvannut viedä sankarin ennen lounasta leikkimään puistoon ja silmät ristissä päätin jättää sanojen syömisen muiden harteille.

Harmaa syksy vaati lämmintä päälle ja päätin piiloutua uuden violetin takkini alle. Lempivärini lienee kaikille varsin selvä, joten olen harvinaisen tyytyväinen Spiritstoresta tekemääni alennuslöytöön. Kaikki milatarihenkisyys takeissa ja jakuissa miellyttää edelleen, joten hopeinen tuplanappirivistö ja olkapoletit ovat ehdotonta bonusta. Carlingsin tupsumyssy on nyt parin viikon elinkaarellaan niittänyt jo sen verran käyttökertoja, että luulen käyttäväni sen talven aikana vielä puhki. Violettien sukkisten yliannostuksesta on turha varmaan edes mainita - ne ovat syksyn (ja no, muidenkin vuodenaikojen...) vakiovarustusta vissiin jo kolmatta vuotta.

Valokuvat  minusta ovat muuten itse Napanderin napsimia, sillä poika innostui myös valokuvaamisesta. Tällä hetkellä oma into olla kameran takan on myös suurempi kuin koskaan! Innostuksen syitä voisinkin valoittaa tässä tällä viikolla, jos kerkeän kirjoitella blogin puolelle.

 Mitäs tykkäätte takista ja muistakin puistokamppeista näin yleisesti?

So fell the autumn leaves

Hassua, että muualla Suomessa taitaa talvi jo vähitellen levittäytyä maiseman ylle. Onneksi täällä Turussa lumesta ei ole ollut tietoakaan ja aamulla voi vielä jättää talvitakit rohjottamaan henkareissaan. Tosin toissayönä tuntui syväjäädytetyltä, kun baarin jälkeen odottelimme ruokaa kauppatorilla.

Olen henkeen ja vereen syksynvihaaja, mutta eilen jopa minun kyynisyyteni suli. Pyöräillessäni kirpeässä syysilmassa hymyilin kuin sekopää ja ilta-aurongossa kylpevä ruskan väriloisto oli henkeäsalpaavan kaunista katseltavaa. Onneksi olin ottanut hetken mielijohteesta järkkärin kauppareissulle mukaan. Innostuin räpsimään otoksia lähemmäs toistasataa kasveista ja rakennusten seinillä tanssivista varjoista. Lopetin vasta, kun tajusin, että viileä ilma on värjännyt sormeni aivan sinisiksi. Kylmähoito teki kyllä hyvää ainakin peukalolleni, joka oli turvotuksen ansiosta ainakin Ruotsin kokoinen. En suosittele jättämään näppejä oven väliin!

Rakastuin totaalisesti näiden otosten värimaailmaan. Osaa se syksykin joskus näyttää hyvät puolensa! Tänään fiilikset ovat kuitenkin jo kaukana eilisistä. (ja älkää valokuvausekspertit jaksako naputtaa, en tosiaankaan kuvittele osaavani mitään, kunhan harjoittelen...) Kun poljin yliopistolle sateen piiskatessa poskille kirosin tämän vuodenajan alimpaan helvettiin. Saisi tulla kesä jo!

Näissä tamineissa otin euforioissa eilen valokuvia. Olisipa ollut tarpeeksi pokkaa kuvata itsensä pihalla, kun asukuvaan olisi saanut vähän somemmat taustat. Pakko mainita, että Carlingsista ostettu tupsupipo tulee varmasti olemaan kesää odotellessani hyvin läheinen toveri.

Mutta nyt laitan postauksen ajastukseen ja kerään parit lattialla pesivät tavarat paikoilleen, kun Ville tulee Forssasta kyläilemään. Illalla poimin vielä Allunkin tutustumaan rotankolooni!

PS. Löysin Nirvanan eilen illalla taas pitkästä aikaa! Moni kappale on kyllä ihan käsittämätön tehokas aikakone yläasteaikoihin!

PPS. Minkä takia Roberta from Spotify vainoaa minua?! Joka ikisen kappaleen jälkeen tulee sama mainos, välillä jopa kahteen kertaan peräkkäin. Elämän suuria vääryyksiä...